• English

Onnistunut muutos

Muutos on parempia tekoja: Muutos vaatii tarkoituksenmukaisia tekoja toistettuina. Toistuakseen tekojen tulee mahtua käytössä oleviin voimavaroihin.

Voimavarat: Muutokseen tarvittavia voimavaroja ovat käytettävissä oleva kognitiivis-sosioemotionaalinen kapasiteetti mukaan lukien tahdonvoima, toistoja oppimiselle, alkuvaikeuden yli kantava sinnikkyys sekä palautumisaika.

Motivaatio: Sisäinen motivaatio ja usko kykyynsä kehittyä vaikuttavat voimavarojen suuruuteen, mutta eivät yksin riitä.

Kognitiivis-sosioemotionaalinen kapasiteetti: Vuorovaikutukseen, luomiseen, päätöksentekoon ja oppimiseen käytettävien henkisten ponnistelujen rajallinen kokonaismäärä.

Muutos vaatii aikaa, jotta opit juurtuvat

Tavat ovat taitoja, jotka vaativat harjoittelua eli toistoja. Oppimisesta tarvitsee myös palautumisaikaa, jotta opit juurtuvat. Säännöllisyys onkin intensiteettiä tärkeämpää. Onneksemme aivot ovat neuroplastisuuden ansiosta mukautuvia.

Neuroplastisuus: Aivojen kyky pystyä aiempaan nähden uudenlaisiin toimintoihin ja uusiin automaattisiin prosesseihin.

Parissa kuukaudessa toistojen myötä tavat helpottuvat. Parissa vuodessa toistetut tavat ovat niin vahvasti juurtuneet, että niitä pystyy ylläpitämään elämän muutoksista ja vastoinkäymisistä huolimatta.

Paremmat toimet on vaivansa arvoista nostaen tyytyväisyyttäsi.

Muutoksen ei tarvitse olla radikaali ollakseen vaikuttava

Pieni parannus toisteiseen toimintaan parantaa lopputulosta merkittävästi. Muutoksessa intensiteettiä ratkaisevampaa on säännöllisyys. Pienet, mutta toisteiset parannukset johtavat parempaan lopputulokseen, kunhan sinnikkäästi pääsee alkuvaikeuksien yli.

Esimerkki: Painon kertyminen ja tiputtaminen

Esimerkiksi vähäisetkin ylimääräiset kalorit kertyvät kehoon rasvana. Pienet kertymät toistettuna 365 kertaa vuodessa = Vähän x 365. Ero lopputulokseen on huima: 100 ylimääräistä kaloria päivässä tuo vartaloon viisi lisäkiloa vuodessa.

100 kalorin vähentäminen on pieni muutos, kuten päivittäin parin juustosiivun tai neljän suklaapalan poisjättäminen.

Pieni muutos kuten ylimääräisten kalorien poisjättäminen lopettaa painon kertymisen. Pienet, toisteiset muutokset kantavat, kunhan pääsee alun nälkäsignaaleista. Keho pyrkii ylläpitämään saavutetun painon, joten alun vaikeus on todellinen.

Tuemme elinvoimaista muutosta

Anna meidän auttaa onnistuneessa muutoksessa, jotta voit keskittyä ratkaiseviin tekoihin pohtimisen sijaan. Palveluumme kuuluu:

  • Tilannekartoitus: Lähtötilanteen, muutostarpeiden ja voimavarojen kartoitus.
  • Suunnitelman ja hyvinvointitoimien räätälöiminen: Tuottaviin tekoihin keskittyvä realistisen ja priorisoitu suunnitelma.
  • Valmennuksella tuemme muutossuunnitelman toteutuksessa:
    • Alkuvaikeuksien yli realistisilla askelilla ja kannustamalla muuttuvissa olosuhteissa.
    • Auttamalla ja opettamalla esimerkiksi treenirutiinin suhteen.
    • Keskustelemalla kokeiltujen toimien onnistumisista ja haasteista mahdollistaen uudet oivallukset, jotka eivät muuta vain ajattelua, vaan tekoja.
    • Täsmäsuunnitelmilla vähentäen hyvinvointivelkaa suorituskykyä vaativina aikoina kuten projektipuristuksissa, matkoilla tai aikaerorasituksessa.

Voit valita, että vuonna 2025 lopetat hyvinvointivelan kerryttämisen ja elät elinvoimaisemmin itsesi näköistä elämää.